keskiviikko, 5. lokakuuta 2011

nallukka

Posted by Picasa

sunnuntai, 28. syyskuuta 2008

Anna hyvän kiertää

Anna hyvän kiertää

Löysin tämän Ruusutarhan blogista ja ajattelin lähteä mukaan:)

Minä teen jonkin käsityön kolmelle ensimmäiselle kommenttilaatikossa "hep" huudahtaneelle. Teidän kolmen, jotka mukaan lähdette, tulee laittaa vastaavanlainen ilmoitus omiin blogeihinne, ja sitten tehdä käsitöitä taas eteenpäin lähetettäväksi. Hyvänmielen käsitöiden perille toimittamiseen on aikaa aina vuoden 2009 heinäkuulle, joten näperrellä ehtii varmasti.

torstai, 25. syyskuuta 2008

kuulumisia

syyskuu lähenee loppuaan. Ihania päiviä on ollutkin todella paljon, on saatu nauttia auringon paisteesta ja lämmöstä. Flunssa pahkeinen tuli sitten kuitenkin meillekin. L ja isoJ sairastivat sen jo alkukuusta ja nyt on sitten minun ja pikkuJ:n vuoro olla kurkkukipuisia, yskäisiä ja nuhaisia.
Toivottavasti helpottaisi pian...kurjaa tälläinen niiskuttaminen ja kurkun kipeys :(

tiistai, 9. syyskuuta 2008

tiistaita

Syksy on tullut, vettä on sataa losottanut kokopäivän ja viileä ilma on ollut myös.
Onneksi sentään meillä oli auto tänään käytössä niin säästyttiin kastumiselta ja vilustumiselta.
Minulla oli tänään näön tarkastus, näkö sinäänsä ei ollut huonontunut mutta taittovirhettä oli tullut lisää joten taisi löytyä yksi syy päänsärkyihni. Löysin kivat mustat muovisangat ja saankin uudet lasit uusilla linsseillä 1½ viikon päästä :-) Äsken sain ihanan puhelun että nuorimmainen pääsee samaan päiväkotiin loppu vuodesta kun mitä esikoinenkin on :-)
Nuorimmainen löysi vahaliidun ja on piirtänyt sillä kauniita ympyröitä lattiaan >:-/
kiesus täytyy lähteä siivoamaan jälkiä...jos vaikka saisin jollain aineella sen irti siitä!

maanantai, 8. syyskuuta 2008

Sateenkaarenpää

Sateenkaarenpää

Varttumisen myötä saat oppia, että jopa se henkilö,
jonka ei koskaan pitäisi tuottaa sinulle pettymystä,
todennäköisesti kuitenkin tekee sen.
Sydämesi särkyy varmaan useammin kuin kerran,
ja joka kerta se tuntuu entistä kipeämmältä.
Myös sinä itse särjet sydämiä. Joten muista
miltä tuntui kun oma sydämesi särkyi.
Tappelet varmasti myös parhaan ystäväsi
kanssa. Moitit uutta rakkauttasi asioista,
joihin vanha rakkautesi oli syypää.
Itket sitä, että aika kiitää liian nopeasti,
ja että ennen pitkää menetät jonkun rakkaasi.

Joten ota liian monta valokuvaa, nauraa liikaa ja rakasta niin kuin
sinua ei olisi koskaan satutettu, koska jokainen allapäin vietetty
kuusikymmentä sekuntia merkitsee yhtä onnen minuuttia, jota et saa
koskaan takaisin.

Älä pelkää elämäsi päättymistä. Pelkää mieluummin sitä,
ettei elämäsi pääse koskaan alkuun.


Lähetä tämä viiden minuutin sisällä kaikille ystävillesi, ja tänä
iltana saat kokea ihmeen!

Tälläinen tuli ystävältä sähköpostiin ja piti se jakaa sit tännekin :-)

sunnuntai, 7. syyskuuta 2008

Perheemme uusin jäsen



Perheeseemme muutti messujen myötä uusi perheenjäsenemme...adoptio poikamme Herkko hanhi. Kasil on Herkko pojan emo ja saatiin adoptio todistukset ja syntymätodistuskin mukana. Herkko poika on vallannut meidän perheen jokaisen sydämen. Kehvelin kone kun ei suostu toimimaan että saisin ommeltua valmiiksi Herkon syksy asun ja tilda foorumin toivevaihtari lahjan.
Messupäivä meni kivasti ja oli ihana saada foormikavereille kasvot ja nähdä muutenkin ihan livenä.
Kuvassa Herkko poika on syömässä iltapuuroa täällä meillä kotona ekana iltana. Toisessa kuvassa Herkko poika kurkistaa keittiönikkunasta leikkipaikkaa jossa näkyy keinut ja hiekkalaatikko jossa kivoja autoja, traktoreita, lapiota, sankkoja jne. Ikkunasta näkyy myös paljon muuta kivaa ja jännittävää :-)
Herkko pojan seikkailuita voi jatkossakin seurata täältä tutusta osoitteesta: Herkon elämää

Messu tuliaisia




Wanhassa satamassa meni tänään 5½ - tuntia...kaikkea kivaa sieltä löytyikin ja yksi ostos on vielä tulossa loppukuusta mutta siitäpä sitten kuva jahka saapuu ;-)
Tässä joitakin kuvia messuilta